Kylpyhuoneremontti mielessä? Vanhojen talojen kylpyhuoneet eivät useinkaan vastaa nykyajan tarpeita. Kylpyhuoneet rakennettiin ennen mahdollisimman pieniksi, jotta neliöitä säästyi muuhun käyttöön. Ahtaassa kylpyhuoneessa esimerkiksi huoneistokohtaisen pesutornin sijoittaminen saattaa olla lähes mahdotonta, puhumattakaan kylpyammeesta. Saneerauskohteissa kylpyhuonetta pystytään kuitenkin usein laajentamaan. Näin tehtiin myös Antin asunnossa Vaasan ydinkeskustassa.
”Hankkiessani asunnon, sen pohjaratkaisu oli erikoinen. Keittiö ja kylpyhuone oli sijoitettu hyvin pieneen tilaan”, Antti kertoo.
Antin asunnossa tilaongelma ratkesi siten, että aiemmat keittiö ja kylpyhuone yhdistettiin. Näin kylpyhuoneeseen saatiin reilusti avaruutta ja myös Antin unelmana olleelle poreammeelle löytyi paikka. Samalla vanha ahdas keittiö muutettiin moderniksi avokeittiöksi kylpyhuoneen seinän taakse.
”Toteutukseen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, projekti hoitui valmiiksi tavoiteajassa ja viimeistely on huippuluokkaa. Rennovalta sain myös projektin aikana arvokasta apua ideointiin, kun selvitimme kuinka suunnitelmani olisi paras toteuttaa. Lisäksi Rennovan jatkuva yhteistyö isännöitsijän kanssa helpotti minun työmäärääni projektissa. Kylpyhuoneen uudet laatat, valaistus ja kalusteet ovat todella lisänneet asumisviihtyvyyttä. Erityisesti lattialämmitys on ollut mieluisa parannus”, Antti toteaa tyytyväisenä.
Kylpyhuoneremonttiin kuului mm.:
- Kuituvalojärjestelmä
- Tummiksi käsitellyt puuosat
- Rekennusluvat